DANIELIN MERKILLINEN UNI

 

Daniel 7:8

Noin 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, Daniel näki unessaan merkillisiä asioita. Jostain syystä hän heti käsitti pelottavien

uniensa kertovan kaukaisista, vuosituhansien takaisista tulevista ajoista. Hänen näkemänsä kauhistutti häntä, sillä sen aikaisessa maailmassa ei oltu vielä keksitty edes puhelinta, saatikka erilaisia valvontajärjestelmiä. Hän saattoi aistia myös unessa näkemänsä uuden järjestelmän takana olevan vaikuttimen, joka oli suoranaista pahuutta. Daniel oli kokenut pakkosiirtolaisuuteen joutuvan ihmisen kauhut, mutta ei ollut koskaan nähnyt mitään niin järkyttävää, kuin hänen eteensä tuona yöllisenä hetkenä avattiin. Daniel näkee pienen, vähäpätöisen sarven puhkeavan, joka

kuitenkin pienuudestaan huolimatta pudottaa pois tieltään kolme aiemmin ollutta sarvea. Pieni sarvi kykenee siis korvaamaan kolme aiemmin ollutta ja syrjäyttää ne. Daniel hämmästelee nähdessään pienessä sarvessa silmät, niin kuin ihmisen silmät ja herjaavan suun. Tämän pienen sarven silmät kuvaavat tarkkaa valvontaa. Herjaava suu antaa ymmärtää, että kristinusko on tuossa vaiheessa jätetty kauas taakse ja siitä on luovuttu.

————————-

Elämme muuttuvassa maailmassa. Nuori ihminen voi tuntea pelkoa keskellä muutoksia. Hyvä Jumala näki kuitenkin kaiken tulevan jo tuhansia
vuosia sitten, ja hän on valmistanut pelastuksen jokaiselle omalleen, kun tämä koetus käy yli maanpiirin, koettelemaan kaikkia maan päällä olevia. Jeesus muistutti usein omiaan, sanomalla ”Valvokaa”. 
Valvotaan siis aikaa missä elämme, rukoillaan ja tehdään parannusta kaikista synneistämme. Pidetään päivittäinen yhteys Jeesukseen Kristukseen.


Jos haluat keskustella hengellisistä asioita, ota yhteyttä

merja.pirkko.hannele(at)gmail.com